Valkjärven talvitapahtuma 2019 sopi tosiulkoilijoille

Sunnuntaina 10.2. järjestettiin jo viidennen kerran Valkjärven talvitapahtuma. Keli oli tosi haastava: maastossa runsaasti lunta, järven jäällä lumeen oli noussut vesi, lämpötila nollan tuntumassa, taivas synkähkön pilvimassa peitossa, aamupäivästä tuntuvaa tihkusadetta ja koko päivän navakka puuskainen tuuli. Tästä huolimatta tapahtumaan oli kivasti osallistujia ja tunnelma oli leppoisa ja mukava.

Poniratsastus oli suosikki

Katso lisää valokuvia valikon Valokuvat sisältä.

Talvitapahtumasta lahjoitus diakoniatyölle

Talvitapahtuma 10.2.2019 onnistui hienosti, kiitos paikalla olleen runsaan yleisön.

Tapahtumaan hankittuja myytäväksi tarkoitettuja elintarvikkeita jäi kuitenkin hieman yli ja tänään 12.2. klubin jäsen Juha Koivisto kävi ne viemässä Nurmijärven seurakunnan diakoniatyölle luovutettavaksi edelleen klaukkalalaisille vähävaraisille perheille.

Lahjoituksen otti vastaan diakonissa Tarja Kolari

Talvitapahtumasta tulee myöhemmin laajempi juttu.

10.2. Talvitapahtuma tulossa

Ottakaa lapsenne ja lapsenlapsenne mukaan ja tulkaa viettämään rotari- ja partiopäivää Klaukkalaan.
Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tiukka hiihtokisa menossa.

Klaukkalan rotareitten ja partiolaisten yhteistä teemapäivää vietetään nyt jo viidettä kertaa sunnuntaina 10.2. klo 10 alkaen Valkjärvellä. Toiminnan keskuksena on Lähtelänranta järven länsirannalla.

Klikkaa tästä Ohjelma Talvitapahtuma 2019

Opastus Klaukkalan keskustasta ohjaa vieraammatkin paikalle. Päivän järjestelyistä vastaavat rotareitten ja partiolippukunta Klapasten lisäksi Pro Valkjärvi, Valkjärven kyläyhdistys ja Klaukkalan Kiri. Tarkoituksena on viettää yhteinen ulkoilupäivä ja kerätä varoja nuorisotyöhön: rotareitten vaihto-oppilastoimintaan ja partiolaisten retki- ja leirivälineisiin.

Kinkkuarpajaiset onnistuivat

Neljä viikonloppua intensiivistä myyntityötä on takana ja voimme kiittää kinkkuarpajaisiin osallistuneita siitä, että he omalla panoksellaan tukevat Klaukkalan nuorisotyötä rotarien nuorisovaihtotoiminnan muodossa.

Markku, vaihto-oppilaamme Ranskasta Valentin sekä Tom olivat hyvät myyjät

Talvitapahtuma onnistui

Sunnuntaina 11.2. järjestettiin jo neljännen kerran Valkjärven talvitapahtuma. Huonojen talvien jälkeen nyt suosi sää, luntakin oli ihan riittävästi.  Autojen määrästä pääteltynä osallistui tapahtumaan noin 100 perhekuntaa eli noin 300-500 henkilöä. Kiitokset heille heidän tuestaan.

Hiihtokisoihin osallistui iso joukko lapsia

 

Järjestöt mukana laajalla pohjalla

Mittarina osallistumiselle olivat myös syödyt sadat makkarat, hernekeittolautaselliset ja letut. Klaukkalan rotareitten ja Klapasten lisäksi myös Klaukkalan kalastuskerho, Klaukkalan Kiri, Länsirannan talli, VauhtiFarmi, Perttulan VPK ja Valkjärven kyläyhdistys osallistuvat päivän järjestelyihin. Pro Valkjärvi oli järjestänyt hiihdon mitalit ja osallistui pilkkikisan palkintoihin, kyläyhdistys esitteli toimintaansa ja Kiri vastasi hiihtokilpailujen järjestelyistä.

Yrittäjät tapahtuman tukena

12 Klaukkalan seudun yrittäjää oli halunnut taloudellisesti tukea Nurmijärven-Klaukkalan rotaryklubin oppilasvaihtoa ja partiolippukunta Klapasten partiotoimintaa. Muutamat yrittäjät olivat myös tulleet esittelemään toimintaansa paikan päälle. Kiitokset tukijoillemme.

Ohjelma vakiintuu ja täydentyy

Ensimmäisistä talvipäivistä lähtien on suosittuja kohteita olleet poniratsastus ja Perttulan vapaaehtoisen palokunnan paloauto, mukana oli nyt myös nuoriso-osaston pojat.

Perttulan VPK:n palomiehiä ja auto kiinnosti, tottakai!

 

Aikaisempien hiihto- ja pilkkikilpailujen lisäksi uutta oli Vauhtifarmin nyt jo toisen kerran organisoima Tandemhiihto. Esillä oli myös lumikengät ja niiden käyttöön liittyvä opastus. Tämän vuotinen lumen määrä antoi mahdollisuuden testata lumikenkiä oikeissa olosuhteissa.

Rotarit esittelevät tandemhiihtotaitojaan.

Lumikenkäkävely oli monille uutta.

 

Klapaset esittelivät partiotaitoja sekä antoivat yleisölle mahdollisuuden oleskella partiolaisten teltassa ja lämmitellä nuotiolla.

Klapaset esittelivät toimintaansa.

 

Oheisapua liikunnan harrastajille

Valkjärven suosio ja tärkeys ympäristölle näkyi myös retkiluistelijoitten ja jäällä hiihtäneitten määrissä Lähtelänrannassa. Heille Talvitapahtuman keittiö tarjosi hyvän mahdollisuuden ravintoon ja virkistymiseen ulkoilun jälkeen. Samalla he saivat mahdollisuuden tutustua partio- ja rotarytoimintaan.

Letut ja makkarat ja muut pikku purtavat maistuivat.

Välillä joutui jonottamaan saadakseen lämmintä syötävää, hernekeitto tarjoiltiin soppatykistä.

 

Tiukka hiihtokisa menossa.

Parhaat hiihtäjät palkittiin.

Hiihtokilpailujen tulokset:

500 m

Tytöt 6v

  1. Kaisla Poussa 8 min
  2. Rebecca Nogu 9,55 min

Tytöt 10v

  1. Saana Kuoppala 6,55 min
  2. Pinja Valimaa 11,20 min

Pojat 6v

  1. Eino Simola 4,58 min
  2. Tomas Engström 5,32 min
  3. Eliel Pentti 5,46 min
  4. Vilhelmi Pentti 5,48 min
  5. Antton Jauho 6,14 min

850 m

Pojat 8v

  1. Matteus Pentti 6,53 min
  2. Oscar Engström 7,44 min
  3. Janne Mali 8,08 min
  4. Tuure Mackenzie 9,33 min

Mukana oli myös pilkkikilpailu ja kisa oli tiukka.

Pilkkikilpailussa punnitus on tärkeä tapahtuma.

Tässä pilkkikilpailun parhaat:

  • Miehet / pojat sarja 1. palkinto, Raivio Lasse, 2355 g
  • Miehet / pojat sarja 2. palkinto, Harju Juhani, 2285 g
  • Miehet / pojat sarja 3. palkinto, Jokinen Tapio, 1380 g

Hymni konsertti onnistui

Lauantaina 3.2. pidettiin Monikossa Hymni-konsertti, johon osallistui yli kolmesataa kuulijaa.

Ohjelmisto oli miellyttävä ja monipuolinen. Tilaisuudesta jäi pönöttämätön,mutta tasokas, viihteellinen ja lämmin tunne.

Järjestävien tahojen, Nurmijärven ja Nurmijärvi-Klaukkalan Rotaryklubien nuorisovaihdon hyväksi järjestämän konsertin järjestelyt toimivat hyvin ja onnistumista täydensi Krannilan kyläyhdistyksen järjestämä narikka ja kahvituspalvelu.

Klubimme kiittää vielä kaikkia konserttiin osallistuneita tärkeän asian tukemisesta sekä kummiklubiamme ja Krannilan kyläyhdistystä sekä Monikon henkilökuntaa hyvästä yhteistyöstä tilaisuuden aikaansaamisessa. Erityisesti esitämme vielä kiitokset tilaisuudessa esiintyneille viihdetaiteilijoille tasokkaasta ja miellyttävästä esityksestä.

Tervetuloa Talvitapahtumaan 11.2.2018

Valkjärven talvitapahtuma – jo hauska perinne

Hiihdossa oli vauhtia!

Klaukkalan rotareitten ja partiolaisten yhteistä teemapäivää vietetään, sunnuntaina 11.2. klo 10 alkaen Valkjärvellä, nyt jo neljättä kertaa. Toiminnan keskuksena on Lähtelänranta Valkjärven länsirannalla. Edellisen vuoden tapahtuma houkutteli paikalle nelisen sataa osallistujaa.

Niille, joille paikka on vieras, on opastus Klaukkalan keskustasta. Päivän järjestelyihin osallistuvat rotareitten ja partiolippukunta Klapasten lisäksi Pro Valkjärvi, Valkjärven kyläyhdistys ja Klaukkalan Kiri. Tarkoituksena on, paitsi viettää yhteinen ulkoilupäivä, kerätä varoja nuorisotyöhön: rotareitten vaihto-oppilastoimintaan ja partiolaisten retki- ja leirivälineisiin.

Tapahtumaan aikaisemmin osallistuneet muistavat, että lumen vähyydestä huolimatta hiihtokilpailut pystyttiin järjestämään. Lumitilanne ei vielä ole parempi, mutta kilpailut järjestetään. Sarjoja hiihdoissa on tänäkin vuonna tarpeen mukaan niin lapsille, nuorille kuin vanhemmillekin. Oheinen kuva ovat aikaisemmasta tapahtumasta.

Partiolaiset järjestävät lapsille mahdollisuuden olla lämpimässä teltassa sekä liikkumista ulkoilmassa rastiradan merkeissä. Viime vuosien suosikki, poniratsastus, on nytkin ohjelmassa.

Pilkkikilpailut alkavat varttia yli kymmenen, ilmoittautuminen puolta tuntia aikaisemmin. Vastaavasti kello 12 alkaviin hiihtokilpailuihin ilmoittautuminen tuntia ennen. Mahdollisuus on myös tutustua lumikenkiin ja niillä kävelemiseen. Pilkkijöille on osallistumismaksu, mutta vastaavasti tarjolla rahapalkintoja. Pilkkitaitoja opastetaan aloittelijoille. Hiihtojen hyvät palkinnot eivät kuitenkaan vaaranna amatööriuran jatkamista.

Ulkoilun ja kilpailujen jälkeen voi paistaa ja syödä lettuja ja makkaraa sekä ravita itsensä kenttäkeittiön hernekeitolla sekä nauttia kahvia ja virvokkeita. Ohjelmassa on näin myös kohtuuhintainen vapaapäivä perheen ruuanlaittajalle ja tiskarille.

Tervetuloa ulkoilemaan hyvän asian puolesta.

Hymni rakkaudelle konsertti 3.2.2018 Monikossa

Nurmijärven ja Klaukkalan rotariklubit järjestävät Klaukkalan Monikko -salissa 3.2.2018 klo 17 alkaen Hymni rakkaudelle -konsertin, jossa esiintyvät tangotaiturit:

  • Raisa Laine, tangokuningatarfinalisti 2016
  • Rami Rafael, tangoprinssi 2002 & 2003
  • Markku Uhlbäck, tangoprinssi 2016 & 2017

Pääsylippu maksaa 20€ ja lippuja saa Lippu.fi tai rotariklubien jäseniltä.

Konsertti kestää noin 2 tuntia.

Konsertin esite: Hymni rakkaudelle

Kinkkuarpoja Citymarketissa

Klaukkalan rotareiden jo perinteeksi muodostunut kinkkuarpojen myynti on jälleen alkanut Klaukkalan Citymarketin aulassa.

Kuvassa ensimmäiset myyjät lauantailta 2.12.2017; oikealta jäsen Riitta Vaasjoki, vaihto-oppilas Filipe Dias sekä jäsen Markku Pesonen.

Arvat maksavat 2€ kappale ja voittoina on kinkkuja ja/tai kalkkunoita, jotka voittajat voivat lunastaa Citymarketista.

Arpoja myydään viikonloppuina 2.-3.12.2017 ja 9.-10.12.2017.

Arpaonni on suosinut seuraavia henkilöitä:

  • Kataja Merja
  • Metsäranta Tomi
  • Kottila Mika
  • Laukkonen Tiina

Joulukinkkuarpajaisilla varoja nuorisovaihtoon

Nurmijärvi-Klaukkalan rotariklubi ry. oli näyttävästi esillä kahtena viikonloppuna Klaukkalan Citymarketin aulassa. Rotarit tempaisivat Joulukinkkuarpajaisten merkeissä hankkiakseen varoja nuorisovaihtotoimintansa tukemiseen. Kauppakeskuksen asiakkaille tarjottiin arpoja, joiden voittoina oli vaihtoehtoisesti joko kinkku tai kalkkuna.

Nurmijärvi-Klaukkalan rotaryklubin yhtenä merkittävimpänä toimintamuotona on järjestää klaukkalalaisille lukio- ja ammattiopistolaisille nuorille mahdollisuus lähteä vuodeksi vaihto-oppilaaksi ulkomaille. Vuosivaihdon lisäksi klubi on järjestänyt myös kuukauden kestäviä kesävaihtovierailuja. Kummassakin vierailumuodossa nuori asuu ja elää normaalia arkielämää kohdemaan rotareiden valitsemissa isäntäperheissä. Vuosivaihto-oppilas saa vierailunsa aikana opetusta paikallisessa oppilaitoksessa. Vastavuoroisesti Klaukkalaan tuleva vaihto-oppilas asuu perheissä ja jatkaa kotimaassaan alkaneita opintojaan Arkadian lukiossa.

Toimintansa aikana Nurmijärvi-Klaukkalan rotaryklubi on luonut 17 nuorelle mahdollisuuden päästä lukuvuodeksi opiskelemaan johonkin vieraaseen kohdemaahan.
Kuluvan Rotaryvuoden 2016 – 2017 aikana klaukkalalainen Nea Hännikäinen on vuosivaihdossa USA:ssa ja vastaavasti Brittany Mohammed on tullut USA:sta Klaukkalaan tutustumaan suomalaiseen koulukulttuuriin.

Alkavan kesän loppupuolella lähtee jälleen yksi vaihto-oppilas Klaukkalan rotaryklubin lähettämänä ilmeisesti Australiaan ja samaan aikaan Klaukkalaan tulee jälleen uusi ulkomaalainen nuori opiskelemaan Arkadian lukioon.

Kinkkuarpajaisissa arvottiin viisi kinkkua, joiden voittajat olivat Sirkka-Liisa Puustinen, Sirkka Hiltunen, Markku Tapio, Ville Ronkainen ja Juha Koivisto. Voittajille ilmoitettiin onnettaren iskusta henkilökohtaisesti.

Facebook
Twitter
Follow by Email
LINKEDIN